keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Opinnäytetyö




Teen opinnäytetyöni työselosteena yllä olevassa kuvassa näkyvästä vauriosta. Hommana on siis helmapellin ja oven vaihto. Helmapellin vaihto tapahtuu hitsaamalla ja liimaamalla ja ovi vaihdetaan saranoistaan. Työssä on myös hieman pyöränkotelon oikaisua.


                           














          
Tuossa muutama kuva lisää vauriosta ennen kun on hommat aloitettu.











Aloitetaan työ sillä että tarkastellaan auton vauriota että kuinka laajalla alueella vaurio on. Otin oven pois melkein heti ensimmäiseksi koska tiesin että autoon tulee uusi ovi. Kun otin oven pois niin näki jo paremmin auton vauriot ja suurin piirtein pystyi hahmottamaan että mistä kohtaa leikataan vaurioitunut pala pois. Pitää kuitenkin leikata siten että uusi pala sopii paikalle. Tässä tapauksessa pala on tuollainen kuin ala puolella näkyy kuvassa. Pala on tarpeeksi iso sopiakseen vaurio alueelle.


Seuraavaksi purin sisutasta pois verhoilua ja penkkiä mitkä voivat olla herkkiä syttymään kipinöistä ja suojasin ovi aukon kipinäpeitolla.



Tietenkin otin myös takapuskurin pois koska se oli myös saanut osumaa joten se menee muovikorjaukseen ja maalaukseen. (puskurista ei ole kuvaa)

Kuvassa näkyy että ovitiivistettä on otettu pois suurimmaksi osaksi mutta ei kokonaan ja että takaluukun verhoilua on purettu ja penkit myös mutta selkänojat on paikoillaan.


Kuvassa olen jo leikannut palan pois mutta tuollaisella peitolla olen suojannut auton sisutan kipinöiltä.

Kun suojaukset on saatu tehtyä niin aletaan leikkaus niistä kohdista että helman rikkonainen alue saadaan pois plus ihan hieman ylimääräistä.



Leikkasin palan leikkauskohdista ihan tavallisella paineilma rälläkällä. Ja ahtaimmissa kohdissa käytin myös hieman paineilma sahaa.

Oven sisemmän tiivisteen alla on pistehitsaus saumat jotka porataan auki. Ei kuitenkaan läpi pellistä vaan helma pellisä pistehitaus vaan auki. Siihen  on olemassa oma porakone joka näyttää tältä



Porakonetta on helppo käyttää ja sillä harvemmin poraa pistehitsauksen pelleistä lävitse. Kone on tarkoitettu pääosin pistehitsien poraamiseen.

Helmapala on alhaalta kiinni tulppahitseillä jatka porataan normaalilla porakoneella auki. Helman alapuolella on kuitenkin massa kerros joka pitää poistaa.

Helmapala vaihdetaan myös kaaren kohdalta. Kaaren kohdalla pelti on kiinni peltiliimalla joten kun on ensin pistehitsit ja tulppahitsit porattu ja leikattu pala leikkauskohdista auki otetaan kuumailmapuhallin ja lämmitetään pelti liimaa.


Ja kun on lämmitetty ja palanen on muuten irti niin sitten vaan otetaan palanen pois,


Nyt kun pala on irti niin hioin oikaisin helmapellin sisäpuolella olevasta pyöränkotelosta lommot. Oikaisin ne ihan vaan peltivasaralla ja vastimella. Kun sain oikaisut tehtyä hioin kaikki hitsaus ja liimapinnat puhtaiksi ja aloin sovittaa uutta palasta. Kun leikkasin uuden palasen niin leikkasin sen ensin tahallani aivan liian isoksi että sain sen suurin piirtein paikoilleen ja merkattua tarkemmat leikkauskohdat.





Kun olin saanut palasen leikattua ja hiottua oikeaan kokoon laitoin uuden oven paikalleen ja aloin sovittamaan ovea ja helmapeltiä paikoilleen





Siinä muutama kuva. Helmapala ei ole vielä kiinni muulla kuin vaan teipillä. Ensin sovitin oven paikoilleen ja samaan aikaan kuitenkin myös helmapalaa. Kun sain oven istumaan hyvin viimeistelin vielä helmapellin sovituksen ja kiinnitin sen muutamalla peltiruuvilla paikoilleen. Pala kuitenkin vielä otettiin pois koska peltiliima pitää laittaa kaareen kun palan kiinnittää ja puhdistin vielä kaikki liimattavat ja hitsattavat osat kunnolla uudestaan.

Tein uuteen helmaan myös tulppahitseihin tarvittavat reiät.

Kun puhdistukset oli tehty levitettiin liimaa uuteen helmaan ja auton koriin laitettiin pala paikalleen ja kun pala oli taas kohdillaan niin ruuvasin aiemmin maininneet peltiruuvit reikiinsä mutkä tein kun sovitin palasta joten sain helman varmasti oikealle paikalle. Ennen kuin rupesin hitsaamaan ja muutaniin tarkistin vielä muutaman kerran että ovi ja helma istuu keskenään.

Sitten tein pienet heftit leikkaus kohtiin että palanen on paikallaan .




Helma on nyt heftattu kiinni. Uudessa palassa on pyörän kaaren kohdalla sauma joka pitää paartaa pyörän koteloon kiinni. Eli siellä oli siis peltiä mikä piti taittaa pyöränkoteloon. Tein sen myös peltivasaralla ja vastimella.

Sitten hitsasin saumat kiinni


Hitsasin ja heftasin saumat normaalilla MIG -hitsaus koneella.


"MIG/MAG-hitsaus (engl. metal inert gas / metal active gas welding) on kaasukaarihitsausmenetelmä, jossa sähkövirran avulla aikaansaatava valokaari palaa lisäainelangan ja hitsattavan kappaleen välissä suojakaasun ympäröimänä. Hitsattaessa valokaari sulattaa perusaineen ja lisäaineen yhtenäiseksi hitsisulaksi, joka jähmettyessään muodostaa kiinteän yhteyden kahden kappaleen välille. Lisäainelanka on ohutta metallilankaa, jonka koostumus on yleensä lähes sama kuin perusaineella. Lisäaine syötetään poikkeuksetta koneellisesti. Langan paksuus vaihtelee tyypillisesti 0,6 mm ja 1,6 mm välillä. Hitsattavien kappaleiden ainevahvuudet yleensä ylittävät millimetrin. Langan syöttönopeus sekä hitsausjännite säädetään hitsattavien kappaleiden mukaan.MIG/MAG-hitsauksen etuja ovat nopeus ja hitsin puhtaus. Hitsin päälle ei myöskään muodostu kuonakerrosta (käytettäessä tietyntyyppisiä täytelankoja muodostuu kuonakerros hitsin päälle). Tunkeuman ja hitsin muodon hallinta on MIG/MAG-hitsauksessa vaikeampaa kuin TIG-hitsauksessa. Suoritusteknisestä helppoudesta huolimatta hitsauslaitteiston oikea säätäminen voi tuottaa vaikeuksia. Myös huomaamaton vapaalangan pituuden muuttuminen vaikuttaa voimakkaasti perusaineeseen kohdistuvaan sulatustehoon, minkä vuoksi hitsiin jää helposti huomaamattomia virheitä."

Pieni pätkä MIG/MAG hitsauksesta. 
Lähde http://fi.wikipedia.org/?title=MIG/MAG-hitsaus

Kun sain saumat hitsattua ja tulpattua rupesin pistehitsaamaan. 


Kuvassa näkyy ovitiivisteen kohdalla pistehitsejä. Eli ne ovat nuo pyöreät palaneen näköiset pallot tossa. 

Käytössäni oli kuvan mukainen pistehitsikone.

Pieni pätkä taas miten pistehitsi toimii.

"Vastuspistehitsauksessa liitettävät kappaleet puristetaan toisiaan vasten sähköä johtavilla elektrodeilla. Puristuksen aikana elektodeille syötetään virtapulssi, joka kuumentaa liitettävien kappaleiden rajapinnan. Rajapinnalla sähkövastus on suurin ja siellä syntyy riittävästi lämpöä kappaleiden sulamiseen. Kun virransyöttö lakkaa, alkaa sulan linssin jäähtyminen ja jähmettyminen hitsiksi. Pistehitsausta käytetään ohutlevyjen liittämiseen. Levyn paksuus on yleensä alle 3 mm.Tyypillinen pistehitsikone koostuu saksimaisien varsien päässä olevista kahdesta kuparielektrodista ja näitä syöttävästä teholähteestä. Hitsaus voi tapahtua myös yksipuolisesti, jolloin maadoituselektrodi voi olla hiilestä valmistettu. Hitsatessa voidaan säätää kahta perusparametriä: hitsausvirran voimakkuutta sekä hitsauksen kestoa. Lisäksi kehittyneimmissä laitteissa voidaan säätää ns. esi- ja jälkipuristusta, ts. elektrodien painamista yhteen - sekä voimaa että kestoa - ennen ja jälkeen hitsausvirran kulkua."

Lähde http://fi.wikipedia.org/wiki/Vastushitsaus

Nyt on hitsaukset ja liimaukset ja sun muut tehty niin eikun viimeistelemään eli hioin hitsisaumat tasaiseksi ja jos huomasin niissä reikiä niin paikkasin ne hitsaamalla ja hoin taas. 




Laitoin vielä hiomisen jälkeen hieman tinaa yhteen kohtaan hitsi saumaa mikä oli hieman päässyt montulle hitsaamisen lämmön takia.

Eli tuohon kohtaan pistin tinaa. 

Nyt kun kaikki kinnitykset ja hionnat on tehty ja ruuvinreiät on tulpattu niin sen jälkeen ei oikeastaan ole muutakun maalaus jota en itse tehnyt koska auto meni maalarille. Purin tietysti takapuskurista kaukki listat ja rekisteri kilven ja kilven valot maalausta varten koska takapuskuri maalataan siis myös ja muovikorjataan. 



Tuossa kunnossa auto lähti maalaamoon. 


Ja tuossa kunnossa se tuli takaisin. Enää siis vaan kasaus ja ruostesuojaus ja homma on valmis.


 Tuossa muutama kuva kun homma on kaikkine kasauksineen ja oven säätöineen valmis.

Maalari teki siis kittaukset ja pohjatyöt maalausta varten ja maalasi koko takalokasuojan ja helman ja takaoven ja massasi helman alta uusiksi.

Työ oli kyllä haastava ja vaati paljon järjen käyttöä ja ajattelua vaikka ehkä joidenkin ohjeiden mukaan ei siltä tunnu. Opin työstä tosi paljon ja se oli mukava tehdä kun ei oikeastaan ole aiemmin tehnyt vastaavaa hommaa. Jatkossa haluaisin tehdä samankaltaisia hommia lisää ja oppia lisää auton kori hommista, Ja lopputulos tuossa hommassakin ihan hyvä vaikka itse sanonkin.

Toivotaan että tämä kelpaa opinnäytetyönä!


tiistai 9. syyskuuta 2014

Auton määräaikaishuolto

Auton määräaikaishuolto alkaa sillä että auton omistaja huomaa että autossa on tullut jokin tietty kilometrimäärä täyteen(esim. 100tkm) tai että viime huollosta on kulunut tietty aika(yleensä vuosi). Eli auton omistaja huomaa että auto tarvitsee huoltaa.
Auton omistaja tämän jälkeen valitsee sopivan korjaamon autolleen ja itselleen johon hän vie auton huoltoon. tai sitten huoltaa itse.

Asiakas ottaa yhteyttä valitsemaansa korjaamoon ja varaa autolleen ajan huoltoon. Sitten korjaamo tekeen autoon työmääräyksen ja varaa auton huollon mekaanikolle ja tilaa tarvittavat osat valmiiksi huoltoa varten mitä siihen huoltoon sitten kuuluukin.

Asiakas tuo auton sovittuna aikana ja mekaanikko hakee auton ja ajaessaan autoa nosturille mekaanikko tuunustelee jo että koliseeko auto mahdollisesti jotenkin ja jne ja tarkistaa mahdollisesti pyyhkijöiden kunnon ja että toimiiko lasin pesurit. Kun auto on nosturilla tarkistetaan työmääräyksesta että mitä auton huoltoon kuuluu. Mekaanikko aloitta huollon tekemisen ja samalla tarkistaa jarrulevyt ja palat ja kirjaa ylös jos tarve vaihtaa. Mekaankikko tarkistaa kaikki välykset etu- ja taka-akselilta ja tarkistaa jouset ja iskunvaimentimien kunnon ja kirjaa ylös kaikki havaitsemansa viat. Tarkastetaan myös kaikki valot ja valojen suuntaus ja kuvio. Vaihdetaan polttimoita jos on tarve ja lupa vaihtaa. Tarkastetaan/lisätään moottoritilassa olevat nesteet eli jarruneste, jäähdytysneste, lasinpesuneste, teshostimenneste ja akkuneste jos on sellainen akku. jos lisätty nesteitä mesrkitään ylös että mitä nestettä lisätty ja paljonko. Tarkastetaan myös renkaiden kulutuspinta ja ilmanpaine. Myös vararenkaan. Tarkastetaan apulaitteiden hihnat ja kiristetään jos tarpeen ja kirjataan ylös jos hihnat vaihdin tarpeessa. Tarkastetaa myös pohja(onko mätä??) ja tarkastetaan kaikki puslat ja nivelet ja suojakumit. Pakoputki on hyvä tarkistaa myös vuodoista ja kiinnityksistä. Tarkastetaan myös että turvavyöt lukittuvat niinkuin niiden kuuluu.

Mekaanikko tekee myös sen huollon vaikka kaikki tuokin kuuluu huoltoon jos huolto-ohjelma niin sanoo. Mekaanikko siis vaihtaa moottoriöljyt ja öljynsuodattimen ja Tarkastetaan/ vaihdetaan polttoainesuodatin, raitisilmasuodatin ja ilman suodatin. Ainakin puhdistetaan. Vaihdetaan tulpat jos niin vaaditaan.

Kun huolto tehty niin käydään koe ajolla. Koe ajon aikana mekaanikko kiinnittää huomiota samoihin asioihin kun autoa nosturille ajettaessa. Koe ajolla tunnustellaan paremmin välyksiä,jarruja ja muita hallinta laitteita. Jos kaikki on kunnossa niin huolto on valmis mutta jos ei niin mekaanikko ajaa auton uudestaan nosturille ja selvittää esim mistä kuului pientä kolinaa ajon aikan jos kuului, ilmoittaa viasta/vioista työn johtoon ja kertoon vian vakavuuden että pitääkö asialle tehdä nyt jotain vai voiko odottaa että varataan uusi aika tai mahdollisesti seuraavaan määräaikaishuoltoon.

Kun huolto on saatu valmiiksi, mekaanikko merkkaa huollon auton omaan huoltokirjaan tehdyksi ja lyö sinne korjaamon leiman, ajaa auton ulos parkkipaikalle ja merkkaa missä auto sijaitsee ja palauttaa avaimet työnjohtoon ja informoi jos on lisännyt nesteitä että paljonko ja mitä nestettä.

Työnjohto ilmoittaa asiakkaalle että huolto tehty ja että saa tulla noutamaan. Auton noutamisen yhteydessä korjaamo laskuttaa asiakkaan ja antaa asiakkaalle kuitin jossa on eritelty kaikki osat ja nesteet ja niiden hinnat ja työn hinta. ja kun asiakas on maksanut niin hän saa avaimet ja voi taas lähteä ajelemaan.

Tässä vielä joitain kuvia joistain tarkastettavista paikoista autoin huollossa:



(kuva1) Auton pohja. Kuvassa laitetaan öljypohjaan proppu takaisin paikoilleen
(kuva2) Kuvassa näkyy auton huolto-ohjelma johon merkataan aina mitä on tehty ja tarkastettu niin asia hoituu nopeammin ja selvemmin ja siinä kerrotaan mitä pitää missäkin huollossa tehdä.
 (kuva3) Moottoriöljyn lisäys/laitto moottoriin +muiden nesteiden tason tarkistus
 (kuva4) Renkaiden kunnon ja ilmanpaineen tarkastus.
 (kuva5) ilmansuodattimen ja raitisilmasuodattimen puhdistus
(kuva6) Nivelten, puslien, jousten,iskunvaimentimien, välysten ja suojakumien kunnon tarkistus









Eiköhän siinä ollu tärkeimmät asiat huollosta!

Koritinaus

Koritinauksen tarkoitus on täyttää lommot jotka ovat vaikeasti oikaistavissa. Eli lommot joita ei esim. minispotterilla saa kunnolla oikaistua.

Kun lommot on oikaistu niin hyvin kuin saadaan niin ne on helppo saada muotoonsa tinamaalla ja hiomalla tinan lopuksi vielä muotoon.

Tinaamiseen tarvittavat välineet: (Kuvassa ylhäältä alas)


1. Rätti, (jolla pyyhitään pohjustusaine pois)
2. Pohjustusaine ja pensseli
3. Tinaa
4. Tinalasta, jolla tina levitetään
5. Panssari viila( tai joku muu viila millä saa tinaa hiottua)
6. Toho/kosaani













Tinaamisen ohjeet/vaiheet:

1. Puhdista tinattava pinta kaikesta liasta ja rasvasta.
2. Levitä pohjustusaine tinattavalle pinnalle.(pohjustusaineen on hyvä olla juoksevaa, jos ei ole niin hieman vettä pohjustus aineen sekaan että siitä tulisi juoksevaa)
3. Lämmitä kosaanilla pohjustusainetta niin että sen väri muuttuu hieman kultaiseksi ja sitten pyyhkäise rätillä pois. Pinnan pitäisi tämän jälkeen olla kiiltävä, melkein kromin näköinen.
4. Lämmitetään tinaa ja tinattavaa aluetta samaan aikaan ja kun lämmitetty sopivasti laitetaan tinaa tinattavalle alueelle mielummin ehkä hieman liikaa kuin liian vähän ja lastataan tina mahdollisimman tasaiseksi ja muotoonsa. Lastaamis vaiheessa pidetään kosaani kuitenkin päällä ja lämmitetään koko ajan hieman tinaa kun lastataan sitä, ei kuitenkaa liikaa ettei tina lähde valumaan.
5. Kun lastattu annetaan tinan jäähtyä ja hiotaan tina tasaiseksi ja muun pellin kanssa samaan muotoon missä kohtaa ikinä tinataankin. Hiominen kannattaa aloittaa panssari viilalla ja kun sillä hiottu suurimmat poies ja siirrytään tarkempaan hiontaan jos paikka mitä tinattiin on muodokas niin roloc- hiomakoneella viimeistellä hionta varovasti.
6. tinaamisen ha hiomisen jälkeen alue pitää kitata ja maalata..

Itse tinasin vw crafterin oik. kynnyskotelosta pienen kohdan jossa pelti oli niin taipunut ja jäykistynyt että ei oikein tullut spotterilla ylös.

Tässä pari kuvaa siitä...


Kuva1: Kun olin levittänyt tinan. Laitoin siihen tinaa reilusi kuten kuvastakin jo varmaan näkee, koska omasta mielestä on helpompi saada hiomalla ylimääräiset pois kuin että tinaisin lisää tinan päälle.




















Kuva2: Lopputulos kun tinaaminen ja hiominen on saatu päätökseen.


Omasta mielestä onnistuin tämän kohteen tinaamisessa ihan hyvin ja aion jatkossakin käyttää tinaamista vaikeimpien lommojen "oikaisemiseen", koska sen suht helppoa ja se on myös suht nopeasti hoidettavissa kun tinaamisen taidon ensin opettelee ja harjoittelee.



















sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Volvon korirakenteet. Etätyö

Etätyönä oli tehtävänä lukea volvon korirakenteista ja kirjoittaa siitä omat havainnot. Tässä ne nyt tulee.

Volvon korirakenteet oli kiinnostavia. pääasiassa kerrottiin mallien C70 (06->), S60 ja V60(11->), S80(07->) V70(08->), XC70(08->) ja XC60 korirakenteista. mallien kirjaimet tarkoittavat sitä että onko auto farmari vai normaali henkilöauto. S tarkoittaa normaalia henkilöautoa ja V Farmaria. C70 malli on avoauto jossa on katto takaluukussa ja sen saa nappia painamalla päälle. XC tarkoittaa city maasturia tai että autossa on korkea maavara. Eli XC70:ssä on korkeampi maavara kuin V70:ssä ja kori on hieman erilainen paikoittain.

Tekstissä oli paljon kiinnostavia asioita kuten eri metallien myötörajat. HSS, VHSS, EHSS, UHSS. Nuo kyllä jokseenkin tuttuja jo aikaisemmin koulusta. kiinnostavinta oli se että tekstissä oli kuvia volvon eri autojen korimalleista joissa näytettiin missä on mitäkin terästä myötörajan lyhenteiden mukaan. 

Tekstissä kerrottiin myös korjausmenetelmistä. suurimassa osasta volvon malleista ei esimerkiksi tarvitse laittaa oikaisupenkkiin törmäyskotelon vaihtamiseksi vaan se on kiinnitetty MAG-hitsauksella. Eikä sitä saa oikoa vaan se on ehdottomasti vaihdettava uuteen. 

Tekstissä tuli myös ilmi kaiken laiset liimat ja kitit kuten koriliima, paisuntatiiviste, hitsauskitti(kumipohjainen ja lämpimänälevitettävä), epoksipohjainen törmäysliima ja kumipohjainen väsymisliima.
Paisuntatiivisteen tarkoitus on vaimentaa äänet kaikkialta korista ja sen koloista.

Volvojen mallit ovat aika samanlaisia. malleissa ei ole paljoakaan eroa muutakuin jotkut mallit ovat lyhyempiä kuin toiset mutta muistuttaa toisiaan paljon. suurimmat erot on varmaa A ja B pilareissa ja että missä on minkäkin vahvuista terästä. 

Siinä niitä on jonkin verran. Enempää ei juuri nyt ainakaan tule mieleen.

tiistai 10. joulukuuta 2013

Harjoitustyö 2

Koulussa siis piti tehdä tälläinen lommonoikaisu ja hitsaus harjoitus. Työ jätettiin "kesken" siten että sitä ei kitattu tai tinattu.

Näin se meni:

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Harjoitustyö!

Koulussa siis tehtiin kittaus/maalaus työ harjoituksena. Työ oli hyvä harjoitus kittaukselle ja maalaukselle. Kittausta tehdessä oppi hyvin sen että kitin pitää olla tasainen ja saman muotoinen kuin kappale alkuperäisesti. Hyvä harjoitus siis kittaukselle koska kittaus tehtiin peltiin joka oli taivutettu kaarevaksi ja siihen opettaja teki pienen lommon joka siis kitattiin piiloon. Kappaleen toinen reuna kantattiin ja kanttauksen päälle laitettiin saumakitti.

Työvaiheita ja kuvia!

Tässä kappale johon lommo lyötynä.







Tässä näkyy sauman kanttaus.








 Kappale kitattuna ja hiottuna. Seuraavaksi puhdistus rasvanpoistolla ja pohjamaali. 

Maalasin kappaleen epoksipohjamaalilla. Pohjamaalauksen jälkeen maalasin kappaleen hiomavärillä. 

Hiomavärin jälkeen laitoin saumakitin kantatulle sauamlle.


Saumakitin jälkeen työmaalattiin pintavärillä ja sitten lakattiin vielä. Ennen pintävärin maalausta ja lakkausta oli maalauskoulutus joka auttoi tosi paljon työn maalauksessa ja lakkausessa.
Tässä lopputulos. 

maanantai 4. marraskuuta 2013

Korvaustehtävä

Automaalauksen esikäsittely.

Elikkä koulussa tuli  jokunen tunti poissa oloja ja korvaan ne tekemällä blogi tekstin maalauksen esikäsittelystä ja hiukan maalauksesta.

Maalauksen pohjatöiden tekeminen aloitetaan aina pintojen pesusta. Maalattavan pinnan tulee aina olla puhdas. Kun auto/maalattava alue on pesty tarkistetaan vauriot kuten lommot ja ruosteet. Lommot oikaistaan ruosteet poistetaan. Pohjatyöt täytyy aina tehdä hyvin koska ne saattaa näkyä myöhemmissä työvaiheissa tai kun maalaus on valmis.

Pohjatöihin siis kuuluu
1. Lommon oikaisu/ ruosteen poisto.
2. Hionta, putsaus, kittaus,
3. Kitin hionta.

Kun pinta on kitattu ja hiottu muotoonsa ja jälleen putsattu, voidaan maalata pohjamaali.
Pohjamaalina voi käyttää pienenmpiin kohteisiin spray pohjamaalia mutta se ei välttämättä ole niin hyvää kuin ruiskutettava pohjamaali. Pohjamaalin tarkoitus on antaa ruostesuoja metallipintoja maalattaessa. pohjamaalin ja pintamaalin väliin tulee vielä hiomaväri joka estää kosteutta pääsemätä pintaa ja parantaa pintavärin tarrautumista.

 Pohjamaali ruiskutetaan ohuelti ja tasaisesti estämään korroosiota. Pohjamaali
ruiskutetaan aina 1-2 kierrosta märkänä ettei pinta jää kuivaksi ja karkeaksi
koska silloin lopputuloksena on hauras pinta.

Kun pohjamaalaus on tehty ja tehty mahdolliset korjaukset kuten uudelleen kittaus ja se on karhennettu niin voidaan jatkaa hiomaväriin.
Hiontapohjamaalin tarkoitus on viimeistellä pinta täydelliseksi ennen pintavärin ruiskutusta.
Hiontapohjamaali täyttää hiontajäljet, pienet huokoset, loivennetut rajat ja
puolestaan estää kosteutta pääsemästä pintaan ja parantaa maalikerrosten
tarttuvuutta. Jos maalaat muovia muista aina muovitartunta ennen hiomaväriä.

Kun on hiomaväri maalattu ja karhennu ja putsattu, voidaan maalata pintaväri.

Pintavärin ruiskutus aloitetaan samalla tavalla kuin muukin työstö eli huolellisella pintojen puhdistuksella.
Pinta puhalletaan huolellisesti ja pestään silikoninpoistoaineella ja pyyhitään
vielä ennen maalausta pölyliinalla jonka tahmea pinta poistaa viimeisetkin pölyt. Ensimmäinen ruiskutus vedetään peittävästi, hyvässä tapauksessa maalia saa olla ohuelti mutta huonosti peittävillä sävyillä on aloitus
kierroksen oltava paksumpi. Haihdutusajan jälkeen ruiskutetaan
pintamaalikerros joka on oltava täysin märkä. Seuraa pinnan muodostumista
valon avulla.

Pintavärin jälkeen on lakkaus. Lakkaus suoritetaan mikäli kyseessä on akryylimaali 20min sisään
akryylimaalin vetämisestä. Metalli/helmiäismassan ollessa kyseessä haihdutus aika ennen lakkausta on
n.15-20 min tai kun pinta on matta. Lakkaa ruiskutetaan ensimmäinen kierros harsottaen ja seuraava kierros
märkänä peittäen. On hyvä seurata pinnan muodostumista valon avulla.


Yleisesti autoa maalatessa tärkeimpinä neuvoina täytyy muistaa tuotekohtaisten 
ohjeiden noudattaminen, tuotteiden yhteensopivuus, puhtaus aina ennen 
ruiskutusta ja huolellisuus. Ja myös oma suojautuminen!



 Hyviä maalaushetkiä!